Kirkon jäsenmäärä on laskenut Helsingissä alle 50%:iin. Keinoja kääntää kehityksen suunta mietitään kuumeisesti. Ihmisistä kiinnostumista ehdotetaan. Palvellakin pitäisi. Uskonnon lisäämisestäkin on puhuttu.
Toisaalta, Jumala itse lupaa rakentaa kirkkonsa (Matt. 16:18). Miksi Hän ei hoida hommaansa? Emmekö ole kuunnelleet nykyihmisten tarpeita tarpeeksi tarkalla korvalla? Pitäisikö osallistaa enemmän? Lisätäänkö hevimessuja? Tai yhteisöllisyyttä? Vai onko syy hengellisempi: Emmekö ole rukoilleet tarpeeksi? Onko tehty peräti syntiä?
Jumala lupaa rakentaa kirkkonsa. Siis oman kirkkonsa. Voisiko olla, ettei meidän kirkkomme kasva, koska se ei sanan varsinaisessa merkityksessä ole Jumalan kirkko? Ja jälleen, älkää pahastuko: en väitä, etteikö Jumalaa palveltaisi meidän kirkossamme vilpittömien ja omistautuneiden kristittyjen voimin. Mutta saako Jumala hallita meidän kirkkoamme? Saa tietysti, vastaa moni, ja on ihan tosissaan. Jumala saa kyllä siunata meidän toimintamme, hallintohäkkyrämme ja perinteemme. Mutta onko se hallitsemista?
Meidät on kutsuttu Jumalan työtovereiksi (1. Kor. 3:9) – mutta kai Hän sentään on pomo? Jos Hän haluaa, että seurakunnan kokoontumisissa kaikilla on jotain annettavaa (1. Kor. 14:26), miksi meidän kokoontumisissammme yksi touhuaa ja muut katselevat (luo myös kirjoitukseni Tyhjästä on paha nyhjästä ja Kenelle kirkonkellot soivat)? Jos Hän haluaa seurakunnan kaitsijan olevan kristittynä esimerkillinen ja lisäksi taitava opettamaan (ks. 1. Tim. 3:2–4, Tiit. 1:7–9), niin miksi meidän paimentemme meriittilistalla painavat lähinnä korkeakouluopinnot ja tieteelliset tutkinnot? Ja jos Hän kehottaa sairastapauksessa hälyttämään paikalle seurakunnan vanhimmat, jotta nämä parantaisivat sairaan (Jaak. 5:14), niin… no, ajatus vaaleilla valitusta kirkkovaltuustosta sairasvuoteen ympärillä herättää varmaan meissä kaikissa lähinnä hilpeyttä. Ellei sitten kauhua, niissä kirkkovaltuutetuissa nimittäin.
Mutta sanalla sanoen: olemme luoneet täysin maallisen systeemin – ja sitten äimistelemme, kun se ei toimi jumalallisesti.
Viime kädessä kyse on luottamuksesta. Jos kirkko on meidän rakentamamme ja toimii meidän (maallisten) periaatteidemme mukaan, Jumalaa tarvitaan lähinnä uskonnonharjoittamisen kohteeksi. Kun apostolit miettivät, valitaanko Juudaksen tilalle Justus vai Mattias, he eivät miettineet, kummalla on enemmän kokemusta, kummalla on parempi koulutus tai kumman persoona tuo parempaa potkua porukkaan. He kysyivät sitä Jumalalta (Apt. 1:23–26). Kun Pietari puhkesi puhumaan, Hän ei ensin tarkistanut, mitä kirkkokäsikirja aiheeksi määräsi, vaan antoi Hengen toimia kauttaan (Ap.t. 4:8–12).
Naiivia? Ehkä. Idealistista? Todennäköisesti. Auttamatta vanhanaikaista? Aivan taatusti. Apostoleilla ei ollut meidän yliopistojamme, meidän cv:itämme, galluppejamme ja systeemejämme. Heidän oli pakko turvautua Jumalaan, ja he tekivät niin rohkeasti (Ap.t. 14:3).
Meitä taas taitaa pelottaa: Entä jos turvaudumme Jumalaan, mutta Hän ei ilmaannukaan paikalle ja me joudumme naurunalaiseksi? Entä jos tapahtuu jotain hallitsematonta? Eikö tällainen seurakunta olisi alttiina mielivaltaisuudelle, manipuloinnille ja väärinkäytöksille? Eikö ole vaan parempi vaan luoda hyvät ja toimivat maalliset systeemit? Ehkä niinkin. Toisaalta, Jumala lupaa, ettei häneen luottava joudu häpeään (Ps. 25:3), Hän ei ole epäjärjestyksen Jumala (1. Kor. 14:33) ja antaa auliisti viisautta (Jaak. 1:5 ). Eikä cv:iden vertailussakaan mitään pahaa ole. Kunhan senkin tekee Pomon ohjauksessa.
Mietitkö, että tottahan Jumala on kaikkivaltias ja voi toimia meidän systeemeissämmekin? Varmasti niin. Voihan sitä ajaa autoakin vaikkapa pelkästään peruuttamalla. Käyhän se niinkin. Mutta on se vähän vaivalloista, eikä kaikista hienouksista oikein pääse nauttimaan. Entäpä jos mekin ottaisimme ohjekirjan käteen ja katsoisimme, kuinka sen kirkon oikein pitäisi toimia? Ehkä mekin saisimme silloin huomata, kuinka paljon helpompaa kaikki onkaan. Ja mikä parasta, Jumala kantaisi vastuun.
”Me ylpeilemme siitä, että kaikkialla maailmassa ja varsinkin teidän keskuudessanne olemme noudattaneet Jumalan vaatimaa yksinkertaisuutta ja vilpittömyyttä. Tämä on omantuntommekin todistus. Meitä on ohjannut Jumalan armo eikä inhimillinen viisaus.” (2. Kor. 1:12)
”Me elämme tässä maailmassa mutta emme taistele tämän maailman tavoin. Taisteluaseemme eivät ole ihmisten aseita, vaan niillä on Jumalan antama voima tuhota linnoituksia.” (2. Kor. 10:3–4)
*Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.” (Room. 12:2)
”Miksi te sanotte minulle: ’Herra, Herra’, mutta ette tee mitä minä sanon?” (Luuk. 46:6)
Tässä tekstissä esitetyt näkemykset ovat omiani. Ne eivät edusta työnantajieni, yhteistyökumppaneideni tai muiden minuun mahdollisesti yhdistettävien tahojen näkemyksiä.